Kouluremontit toivat Espoossa yllättävän havainnon: oppilaat viihtyvät parakeissa. Nyt kaupungissa kehitetään uutta, avointa koulua, jossa pääosassa on yhdessä oppiminen, apulaisena digitaalisuus.

Espoon kaupunki kehittää yhdessä Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen ja Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen kanssa uudenlaista koulua diginatiiveille. Koulun sijaan Espoossa tosin puhutaan mieluummin oppimisympäristöstä, jonka luomisessa oppilailla, opettajilla ja muilla käyttäjillä on keskeinen rooli.

– Olemme tutkineet oppimisen ja koulurakennuksen suhdetta nykyaikaisessa kouluympäristössä. Halusimme kehittää tulevaisuuden koulun, joka olisi yhteisöllisempi, verkostoituneempi ja linkittyneempi ympäristöönsä, sanoo arkkitehtuurin professori Antti Ahlava Aalto-yliopistosta.

– Digitaalisuus ja erilaiset laitteet mahdollistavat nykyään sen, että koulun lisäksi voi oppia monissa paikoissa, vaikka bussissa tai kotona. Fyysisen kouluympäristön merkitys on yhteisöllisyydessä, yhdessä ja toisilta oppimisessa, professori Jarmo Suominen selittää.

Koulutilojen tulisi olla avoimia ja joustavia, sellaisia, joita olisi helppo muokata tarpeen mukaan, esimerkiksi sermeillä, liikuteltavilla pöytä- ja sohvaryhmillä tai seiniä siirtämällä. Pieniä soppia ryhmätöitä varten, isoja tiloja yhteisiin kokoontumisiin.

Tällaisesta tulevaisuuden oppimistilasta on jo esimerkki. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen kaikille avoin oppimiskeskus Minerva-tori (kuvissa) avattiin vuonna 2012.

– Minerva-tori on ajanmukaisen opetus- ja oppimistoiminnan living lab, jossa pystytään kokeilemaan ja kehittämään uusia, oppimista tukevia käytäntöjä. Siellä on eri kokoisia, eri tyyppisiä muunneltavia tiloja ja tarvittava teknologia älytauluineen ja mobiililaitteineen, kuvaa tilan suunnitteluun osallistunut tutkija Lauri Vaara.

Vaara tekee väitöskirjaa uusista oppimisympäristöistä kasvatuspsykologian tutkimusryhmässä Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella ja on ollut mukana hankkeen taustajoukoissa. Uutta on, että tilojen suunnitteluun ovat osallistuneet myös he, joita asia eniten koskee: koululaiset ja opettajat.

– Oppilailta on tullut tosi arvokkaita ideoita. Toivottiin esimerkiksi pienryhmätiloja, vilttejä joihin käpertyä, kasveja, verhoja ja mattoja, toimivaa verkkoyhteyttä ja laitteiden latauspisteitä pulpettien yhteyteen, Vaara kuvaa.

Edistyksellistä ja kustannustehokasta?

Espoon kokeilu alkaa elokuussa 2016, jolloin Haukilahden lukio siirtyy remontin tieltä Otaniemeen Aalto-yliopiston yhteyteen muokattavaan Puu 2 -rakennukseen. Siitä tulee väistötila, jonne muuttaa aina yksi koulu kerrallaan.

Yhtenä inspiraationlähteenä koulun suunnittelussa ovat toimineet parakkikouluista saadut positiiviset kokemukset.

– Espoossa on tällä hetkellä 3500 lasta väliaikaisissa tiloissa, yleensä parakeissa, jotka eivät arkkitehtonisesti ole kovin erikoisia. Meille tuli yllätyksenä, että lapset pitivätkin niistä paljon enemmän kuin alkuperäisistä koulurakennuksistaan, arkkitehtiprofessori Ahlava kertoo.

Espoon kaupungin puolella hanketta kehittävä sivistystoimen kehittämisjohtaja Kristiina Erkkilä vahvistaa Ahlavan sanat.

– Oppilaat kokevat hallitsevansa paremmin parakkikoulujen tiloja. Niitä pidetään myös rentoina. Väliaikaisissa tiloissa opettajien muodolliset otteet murtuvat. Opettaminen ei perustu enää perinteiseen rooliin vaan innostamiseen ja aktivoimiseen. Tulee tunne samassa veneessä olemisesta ja yhdessä oppimisesta.

Espoon kaupungilla on hankkeen edistämiseen käytännöllisiäkin motiiveja.

– Viime vuonna meillä oli kymmenen koulua erilaisissa väistötiloissa remonttien takia. Kustannukset ovat karkaamassa käsistä. Espoo kasvaa ja tänne muuttaa nimenomaan lapsiperheitä. Länsimetron odotetaan tuovan jopa 100 000 uutta asukasta. Tarvitaan uusia tiloja palveluille.

Kun opetustilat joustavat ja opetuksessa hyödynnetään muuta ympäristöä, pysyviä tiloja tarvitaan paljon vähemmän. Se tietää säästöjä. Espoossa ollaankin hankkeesta silminnähden innoissaan.

– Jos – kun! – tämä onnistuu, niin se on huikea juttu! Tässä etsitään uudenlaista toimintakulttuuria edistäviä ratkaisuja, jotka ovat samalla kustannustehokkaita. Parhaat elementit voidaan kopioida muuhun koulumaailmaan ja muihinkin palveluihin, Erkkilä selittää.

Oppiminen edellä

Lähtökohta hankkeessa ei ole itse tiloissa vaan uudenlaisessa oppimisessa, painottaa tutkija Lauri Vaara.

– Uudet, aktivoivaa ja vuorovaikutteista oppimista korostavat oppimismenetelmät haastavat vanhat koulutilat. Tilat pitäisi suunnitella oppimisen ehdoilla.

Digitaalisuus on luonteva osa uudenlaista koulua. Sen on kuitenkin tarkoitus tukea oppimista, ei olla itse tarkoitus, Vaara huomauttaa.

– Kasvokkain, ihmisten välillä tapahtuva kohtaaminen on oppimisen kannalta aina paras tilanne. Uusi teknologia mahdollistaa vuorovaikutustilanteen jatkumisen digitaalisessa ympäristössä.

Onko käynnissä siis laajempikin murros opetuksessa ja oppimistavoissa?

– Toisaalta rakennetaan tosi innovatiivisia ja rohkeita oppimisympäristöjä, joita tullaan ihmettelemään maailmalta, ja toisaalta hyvin perinteisiä. Se asettaa koulut eriarvoiseen asemaan siinä, miten tilat taipuvat tukemaan ajanmukaista pedagogiikkaa, sekä missä määrin oppilaat pääsevät omaksumaan teknologiaan liittyviä taitoja. Jos siinä petrattaisiin, Suomi voisi todella olla edelläkävijä, Vaara pohtii.

Teksti: Silja Ylitalo

Kuvat: Emma Lauma