Lait sulkivat romanit äänestyspaikoilta vuosikymmenten ajan. Suomen romanit kaipaavat edelleen parempia vaikutusmahdollisuuksia.

Romanitaustaisten kansanedustajaehdokkaiden määrä on vähentynyt kaksista edellisistä eduskuntavaaleista. Näin arvioi sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Sarita Friman-Korpela. Hänen mukaansa romaniehdokkaita on näissä vaaleissa noin viisi, kun heitä parhaimmillaan on ollut toistakymmentä.

Taustalla on monenlaisia syitä.

–  Kiinnostusta olisi, mutta kampanjointi on niin kallista, ettei mahdollisuuksia mittavaan mainontaan ole. Taloudellisia resursseja ei romaneilla käytännössä vielä ole paljoa, Friman-Korpela sanoo.

Ehdokkaiden vähentymiseen on vaikuttanut myös vanhemman polven romaniaktiivien ikääntyminen sekä kokemattomuus kampanjoiden organisoinnissa.

Äänioikeutta rajoitettiin 1970-luvulle asti

Vuoden 1906 valtiopäiväjärjestys määräsi äänioikeuden yleiseksi. Äänioikeutta kuitenkin rajoitettiin monin tavoin. Äänestämään eivät päässeet esimerkiksi irtolaiset, köyhäinhoidon piirissä olleet tai ne, joita ei ollut merkitty henkikirjoihin.

Friman-Korpelan mukaan rajoitukset vaikuttivat erityisesti Suomen etnisiin vähemmistöihin, romaneihin ja saamelaisiin. Hän arvioi, että vuosikymmenien ajan äänioikeus toteutui vain harvan romanin kohdalla.

– Ennen hyvin harvalla romanilla oli pysyvä osoite. Tuskin liioittelen, jos sanon, että suurin osa oli ilman äänioikeutta.

Suomen romanien poliittisten oikeuksien kehityksestä väitelleen Friman-Korpelan mukaan Suomen virallista romanipolitiikkaa hallitsivat 1960-luvulle asti uskonnollisista tarpeista huolehtiminen ja pyrkimys valtaväestöön sulauttamiseen. Romanien kielelliset ja kulttuuriset ominaispiirteet nähtiin haitallisina. Käytännön keinona toimi romanilaisten sijoittaminen lastenkoteihin.

– Lastenkotisijoitukset traumatisoivat paljon Suomen romaniyhteisöä. Lastenkodeille oli leimallista, että kaikki omaan taustaan liittyvä haluttiin häivyttää. Omaa kieltä, kulttuuria ja elintapoja mustamaalattiin. Erityisesti oman kielen ylläpitäminen tehtiin hyvin hankalaksi, Friman-Korpela kertoo.

Sosiaalihuoltoa tarvinneet saivat äänioikeuden vuonna 1944, irtolaiset ja holhouksenalaiset vasta vuonna 1972.

Poliittisten oikeuksien laajentamiseen vaikutti myös Suomen romanien voimakas muutto Ruotsiin 1960–70 -luvuilla. Ruotsin valtio vaati Suomea 1960-luvulla Suomea parantamaan romanien asemaa.

Oma lippu ja kansallislaulu

Keskiviikkona vietetään romanien kansallispäivää. Huhtikuun 8. päivä muodostui kansallispäiväksi ensimmäisessä kansainvälisessä romanikongressissa Lontoossa 1971. Kongressissa hyväksyttiin myös romanien lippu ja kansallislaulu. Romanit monissa maissa alkoivat nopeasti käyttää kongressissa hyväksyttäjä tunnuksia.

Friman-Korpelan mukaan Suomen romaniyhteisö suhtautui kuitenkin pitkään epäillen omien tunnusten käyttöön. Taustalla olivat erot kansainvälisen ja suomalaisen romaniaktivismin tavoitteiden välillä.

– Kansainvälisessä romanipolitiikassa oli vallalla 1970-luvulla voimakas nationalistinen virtaus. Innokkaimmat puhuivat omasta romanivaltiosta. Suomen romanit eivät halunneet tähän mukaan. Meillä haluttiin, että romanipolitiikka lähtee Suomen kansalaisuudesta ja vähemmistöoikeuksien turvaamisesta ja kunnioittamisesta, Friman-Korpela sanoo.

Kansallispäivä oli ensi kertaa kalenterissa Suomessa viime vuonna.

Teksti: Jarno Miettinen

Kuva: Wikimedia Commons