Kennelliiton kaverikoirat vierailevat jopa tuhansien ihmisten luona vuosittain. Koira ei arvostele iän, vamman tai sairauden perusteella, ja sen lämpö ja pehmeys nostattavat hymyn huulille.

Kuusi Länsi-Helsingin kaverikoiraryhmäläistä on sopinut tapaavansa marraskuisena lauantai-iltapäivänä palvelukeskus Wilhelmiinan aulassa. Ensimmäisenä paikalla ovat ryhmän vetäjä Merja Kuparinen ja hänen koiransa, 9-vuotias kultainennoutaja Pekko.

Yksi kerrallaan aulaan tupsahtaa ohjaajineen kaksi Leoa, Pulmu, Chili ja Iina. Hännät viuhtovat, ja varsinkin uutta tulokasta, lagotto romagnolo Leoa, nuuhkitaan tarkasti. Ei kulu montakaan minuuttia ennen kuin kaksi kaverikoiraporukan vanhaa tuttua kaartaa pyörätuoleillaan tervehtimään karvaisia ystäviään. Koirat ovat heti valmiina hommiin eli vastaanottamaan rapsutuksia.

Kun koko ryhmä on kasassa ja oranssit kaverikoirahuivit viritelty koirien kaulaan, on aika lähteä reippaassa jonossa kohti hissejä. Matkalla kerrataan vielä vierailun ohjelma.

Osastolla ryhmä hajaantuu nopeasti. Ohjaajat istahtavat vanhusten viereen ja tiedustelevat, haluavatko nämä silittää koiraa tai ottaa sen syliin. Harva kieltäytyy. Osa haluaa kuitenkin vain seurata koirien touhuja kauempaa.

Wilhelmiinan muistiyksikössä sairaanhoitajana työskentelevä Niina Illi on huomannut vanhusten ikään kuin heräävän eloon koirien saapuessa.

– Muistisairaat voivat olla muuten hyvin ilmeettömiä tai masentuneita, mutta silloin saattaa tulla hymyä tai jopa puhetta sellaiselta asiakkaalta, joka ei yleensä puhu.

Merja Kupariselle tulee mieleen yksi tapaus. Hopeatien palvelutalossa asui aiemmin lähes satavuotias rouva, joka ei ollut puhunut enää pariin vuoteen mitään. Hän istui vierailuiden aikana taustalla ja oli yleensä aina kärttyisellä tuulella.

– Kerran juttelin yhden toisen asukkaan kanssa, kun Pekko lähti omin päin taakseni. Se meni rouvan viereen ja kiipesi hiljaa etutassuillaan hänen syliinsä. Yhtäkkiä rouva huusi innoissaan ”syliin, syliin”. Silloin tuli sellainen tunne, että ei voi olla totta ja että eivät vierailumme tosiaankaan ole turhia.

Tänään monelle tuntuu olevan tärkeää, että omistajat pitävät koiristaan hyvää huolta.

– Onhan se saanut ruokaa, ethän ole ollut sille ilkeä, eräs rouva varmistelee samalla, kun rapsuttelee yhtä koirista.

Noin tuhat koiraa ja lähes yhtä monta vapaaehtoista

Kaverikoiratoiminta on koiran kanssa tehtävää vapaaehtoistyötä, jonka tavoitteena on piristää sekä lisätä iloa ja hyvinvointia. Kennelliito käynnisti toiminnan Suomessa vuonna 2001, ja tällä hetkellä kaverikoiraryhmiä on jo lähes 70 ympäri Suomen. Koirakkoja, eli ohjaajan ja koiran muodostamia pareja, on mukana noin 1 000 kappaletta.

Kaverikoirakoordinaattori Johanna Kuru korostaa, että kaverikoirat eivät ole terapiakoiria.

– Terapia on koulutetun ammattilaisen tarjoamaa tavoitteellista toimintaa, jossa edetään hoitosuunnitelman mukaan, ja siitä saa korvausta, Kuru selventää.

Kaverikoiratoiminta puolestaan pyörii täysin vapaaehtoispohjalla, eivätkä kohteet maksa vierailuista.

Kuru toteaa myös, ettei kaverikoiratoiminta ole samalla tavalla harrastus kuin esimerkiksi agility, jota tehdään omaksi huviksi.

– Tähän sitoudutaan eri tavalla, koska ei voi ajatella, että tänään en jaksa mennä ja jään sohvalle. Uskon kuitenkin, että tästä saa itselleen ihan varmasti yhtä paljon iloa kuin sitä menee toiselle puolelle.

Ohjaajista voi tulla asiakkaille tuttuja ja tärkeitä. Joillekin he voivat olla jopa ainoita ulkopuolisia ihmisiä, jotka käyvät katsomassa, koska kaikilla ei ole omaisia.

– Yleensä kerrotaan, että kun on käyty samassa paikassa vähän aikaa, muuttuvat tapaamiset vastavuoroiseksi kuulumisien vaihtamiseksi, Kuru kuvailee.

Asiakkaiden ilahtuminen on paras palkkio

Merja Kuparinen on ollut toiminnassa mukana jo lähes 10 vuotta. Pekko on hänen toinen kaverikoiransa.

– En ole mikään näyttelyihminen, mutta ajattelin aikoinaan, että jotain olisi kiva koiran kanssa harrastaa. Edellinen koirani Alma oli sellainen, että se hakeutui viereen ja tykkäsi rapsutuksista niin kuin Pekkokin.

Kuparisen vetämän ryhmän koko on tuplaantunut tänä vuonna, ja siihen kuuluu tällä hetkellä jo 30 koirakkoa. Wilhelmiina on yksi ryhmän vakituisista vierailukohteista, ja he käyvät siellä noin joka toinen lauantai.

– Palkitsevinta on, kun menemme osastolle ja siellä kuuluu lause, että kyllä teitä on jo odotettukin ja kun lähdemme pois, he toivottavat, että tulkaa taas uudelleen.

Kuparinen kertoo, että alussa oli raskasta kohdata suurin piirtein hänen itsensä ikäisiä, vakavasti muistisairaita ihmisiä tai huomata, että joku asiakas ei enää olekaan osastolla. Erityisesti vanhuskohteissa asiakkaat vaihtuvat usein elämän luonnollisen kiertokulun vuoksi.

– Nyt olen kuitenkin jo oppinut, että ne tilanteet on vain hyväksyttävä, koska ei niille voi mitään.

Parhaimmillaan Kuparinen ja Pekko tekevät jopa kaksi vierailua viikossa. Silloin on seuraavalla viikolla pidettävä paussia, ettei koira rasitu liikaa. Kennelliiton sääntöjen mukaan vierailuita saisi tehdä yhden viikossa.

Pakkopullaa vierailut eivät koskaan Kupariselle ole, vaan halu tavata ihmisiä on kova. Myös Pekko on aina innokkaana lähdössä mukaan.

– Kun otan huivin näkyville, se höristää heti korviaan ja tietää pihassa, että menemme autoon emmekä lenkille.

Rodulla, roduttomuudella tai koolla ei ole väliä

Kaverikoiran tärkein ominaisuus on, että se pitää ihmisistä ja silittelystä. Koiran on oltava reipas, rohkea ja alustavarma eli sitä ei jännitä liukkaat lattiat tai portaissa kulkeminen.

– Silloin ei tule jännityksiä pelkästään paikan takia ja koira pystyy keskittymään itse hommaan, Johanna Kuru perustelee.

Joskus omistaja haluaisi mukaan toimintaan, mutta koira ei viihdy tai ole kiinnostunut koko hommasta. Voi myös olla, että omistajaa neuvotaan odottamaan, kunnes koiralle tulee lisää ikävuosia. Kaverikoiraksi pääsemisen ikäraja on kaksi vuotta.

– Silloin koira kasvanut pentuvaiheen ohi ja omistaja tuntee sen käytöksen eri tilanteissa, Kuparinen lisää.

Rodulla tai roduttomuudella ei ole merkitystä, vaan kaikenlaisia koiria kaivataan mukaan. Myöskin koiran koko on vapaa, sillä eri ihmiset pitävät erilaisista koirista. Kuparinen kertoo, että Wilhelmiinassakin on rouva, joka on tehnyt erittäin selväksi, ettei hän halua luokseen pikkukoiria. Toiset taas nauttivat siitä, että pienen koiran voi nostaa syliin.

– Vanhukset saattavat joskus sanoa ehkä vähän, ei ilkeästi, mutta suoraan asioita. Ohjaajan ei kannata pahastua siitä, Kuparinen muistuttaa.

Tunnin kuluttua alkaa olla aika lähteä, ja koirien kuonot kääntyvät hiljalleen kohti ovea. Eläimetkin väsyvät, ja sen vuoksi Kennelliitto suosittelee, että vierailut kestäisivät maksimissaan tunnin.

Osa asukkaista ei malttaisi lopettaa rapsuttamista, mutta ohjaajat lupaavat, että kaverikoirat tulevat taas uudestaan. Se on tärkeää, vaikka muistiyksikön asukkaat eivät todennäköisesti sitä pitkään muistakaan.

Kaverikoira vierailulle?

• Kennelliiton kaverikoirat vierailevat pääasiassa paikoissa, joissa on useita ihmisiä. 
• Vierailua voi tiedustella suoraan oman paikkakunnan kaverikoiraryhmältä tai valtakunnalliselta kaverikoirakoordinaattorilta Johanna Kurulta.
• Lisätietoa ja yhteystiedot löytyvät täältä.