Tämän kevään toimitus kokoontui muutama viikko sitten viimeistä kertaa haikeassa, mutta helpottuneessa tunnelmassa. Toimituskokoukset olivat viimeiseen asti kiireisiä ja kokousten ulkopuolella työtä riitti vielä monin kerroin enemmän. Joka tapauksessa, opimme paljon ja selviydyimme urakasta. Selviydyimme siitä hyvin. Verkkolehtemme on joka …
Category Archive: MIELIPITEET
Herää, ajatus!
Kun Tuima-kurssi alkoi osaltani vuoden alussa, oli minulla todella suuria vaikeuksia keksiä juttuaiheita. Yhdessä toimituskokouksessa tammikuun lopulla meille kerrottiin, ettei juttuaiheita kuulukaan keksiä, vaan ne pitää löytää. Saimme listan paikoista, joista etsiä: tiedotteet, järjestöt, sosiaalinen media, messut, yritykset… Seuraavana päivänä …
Tuore toimitus esittäytyy
Uuden toimituksen alkutaival on sujunut hyvin. Yhdessä olemme raivanneet itsemme läpi hankien ja kinosten ja tuloksena Tuimassa on tähän mennessä ilmestynyt kelpo kasa juttuja. Tänä keväänä tarkoituksenamme on tehdä lehdestä edelleen vähemmän opiskelijalehtimäinen ja enemmän aikaansa seuraavan nuoren aikuisen verkkolehti. …
Yhdessä auttaen
Sanotaan, että ihmisellä on aikaa siihen, mitä hän haluaa tehdä. Ja ihminen haluaa tehdä asioita, jotka ovat hauskoja ja mielekkäitä, joista saa hyvän mielen. Ihmisellä on tarve ja halu auttaa myös muita. Useimmilla. Haluan kannustaa teitä mukaan vapaaehtoistoimintaan. Tarvitsemme teitä.
Ystävällisin terveisin
Kohta alkaa vuosi 2012 olla ohi. Yleensä uudenvuodenaattona katse siirretään jo tulevaan vuoteen, mutta ehkä on hyvä myös muistella vähän menneitä. Tuiman päätoimittajana toimiminen on ollut suuri kunnia ja olen ylpeä innostuneesta ja kokeilunhaluisesta toimituksestamme. Tänä syksynä kokeilimme olla entistä …
Häät = hyvät bileet?
Tulevat appivanhempani juhlivat häitään isosti vuonna 1984. Kirkkona toimi upea keskiaikainen kivikirkko Helsingin pitäjän kirkonkylässä ja vieraita oli yli viisikymmentä. Hääjuhlaa vietettiin nuorenparin kotona vantaalaisessa rivitalokolmiossa, tarjolla oli kakkukahvit konjakki-avecilla höystettynä.
Yhteistyössä pässit ja pellet
Eräässä yrityksessä käynnistyi markkinointikampanja. Myyntiedustajat kutsuttiin neuvotteluhuoneeseen katsomaan huolellisesti koottua Powerpointia kampanjan lähtökohdista ja tavoitteista. Edustajat istuivat hiljaa, hörppivät kahvia ja hymyilivät markkinointipäällikön innosta hehkuville kasvoille. Kysymyksiä ei esitetty.
Tuima JSN:n itsesääntelyn piiriin
Julkisen sanan neuvosto ilmoitti 9.11 hyväksyneensä Tuiman lisäksi myös Haaga-Helian toisen julkaisun, H2-aikakauslehden, itsesääntelyn piiriin.
Lasinen toimittaja
Objektiivista toimittajaa ei ole, on vain objektiivisuuteen pyrkiviä toimittajia. Toiset onnistuvat paremmin kuin toiset ja useimmiten lukija ei tiedä onnistuttiinko vai ei. Viime keväänä Haaga-Heliassa järjestetyssä journalismiseminaarissa pohdittiin objektiivisuuden vaatimuksia ja toimittajan hiljaista roolia. Seminaarissa puhunut toimittaja Ahmed Shihab-Eldin toivoi …
Parempi esiintyjä, parempi toimittaja
Herätessäni intensiiviviikon maanantaina kello kuusi pimeyteen ja sateeseen, mietin: ”Olisi tämän viikon voinut lomaillakin”. Edessäni oli kuitenkin viisi päivää Toimittajan Esiintymistaito-kurssilla Vierumäellä. Pian kurssin jälkeen luin Helsingin Sanomista toimittajan esiintymistaitoon liittyvän jutun: ”Hyvät juontajat voi laskea yhden käden sormilla”. Juttu …
Tuoreimmat kommentit